Eilen käytiin citymarketissa treenailemassa,mukana kaverini jotta voitiin ottaa äänitreeniä samalla. Toivolla uudenlaiset koulutusliivit päällä,tässä "koulutuksessa"tekstin lisänä molemmin puolin kylkeä lukee ÄLÄ KOSKE - tehokas tapa pitää lupaakysymättömät koiransilittelijät loitolla =)

Oli sillä alkuun pieni veto päällä ja pienesti nostatti hilseen pintaan kun liikkeeseen menimme.Jännitti muttei stressannut. Käytiin ensin apteekin puolella ja siitä menimme cittarin puolelle. Hienosti koira käveli sivulla maltillisesti,kontaktia ottaen ja vaikka ympärillä oli ja meni ihmisiä kolisevine ostoskärryineen niin malttoi olla niistä välittämättä. Kaverini soitti 4 x liikkeessä oloaikana kännykkääni ja jokaisen niistä Toivo ilmoitti hyvin - osan tassulla raapaisemalla(kun kädet oli ulottumattomilla)ja osan käteen tökkäisemällä. Hiljalleen voi tähänkin liittää "missä"sanan eli vaatia koiraa ilmoittamaan myös missä ääni on (vaikka känny onkin taskussa). Olen alun ottanut näin palasina koska aiemmin liikkeissä ollessani huomasin ettei Toivo vielä kyennyt keskittymään kahteen osaseen samalla kertaa. Mutta treenien myötä sen ilmaisuvarmuus on kasvanut joten otetaan askel eteenpäin.

Tuolla kävelimme sitten ruokapuolen "ohi" eli ei menty suoraan lihatiskin ohi =) koska lähestyessämme ruokapuolta alkoi koiran nenä käydä ja rauhallinen sivullakävely muistuttaa sutimista. Eläinosastolla käytiin nameja hakemassa ja siellä lisähäiriöö erään asiakkaan taholta kun vingutti koirien pehmoleluja jotka on Toivon suosikkeja - varsinkin ne vinkuvinkuvinkuvat ! Mutta pyydettäessä jaksoi ottaa kontaktia ja vaikka pää pälyili lelujen suuntaan niin matka jatkui rauhaksiin. Kiva treenikerta kaikenkaikkiaan - pitää vaan alkaa enemmän ja enemmän kiertelemään niin varmuuskin kasvaa.

Illan huippuna koirapuistoon Leksa-kaverin kanssa riehumaan. Pakkaset sen verran navakoitunut että piti pukea koiralle takki ja tossut -> ne halvaannutti koiran Naurumutta pienen totuttelun jälkeen kävely alkoi muistuttaa normaalia koiran astelua. Puistossa tossut tosin sai kyytiä kun Toivo pääsi vauhtiinsa - ne lensi vauhdissa pois.

Huomenna palaan itse töihin 4 viikon sairasloman jälkeen ja kun ollaan aika tiiviisti vietetty Toivon kanssa aikaa tämän loman aikana niin epäilen syvästi että sohvaparkani ei saa olla rauhassa vaan sen sisuksia löytyy lumipalloina..täytyy aktivoida ja lenkittää aamun aikana kunnolla,onneksi aloitan työviikon iltavuorolla niin ei tarvii koiran kovin kauaa olla yksin kun petra jo tulee koulusta. Ei Toivolla eroahdistusta liene ole mutta se on niin työteliäs ja työntekoa janoava koira että "vaatii"paljon aktiviteettiä. Katsotaan kuin käy Jalka suussa