Edistystä tapahtuu,kuulokoira-puuhissa varsinkin. Ovikelloa ollaan pari viikkoa rimputeltu päivittäin ja Toivo pyynnöstä( käsi nyrkkiin) ilmaisi äänen,lopulta sain jättää pyynnön jo pois. Nyt otettiin mukaan "missä" eli ilmaisun jälkeen Toivo menee ovelle ja jos sivuovi auki niin tökkää ovikelloa kuonollaan. Muutoin se vaan juoksee ovelle. Mutta mikä parasta - Haukkumatta ! se olikin tavoitteena,saada haukkuminen ja sinkoilu pois ja siihen päästiin. Hyvä me ! Tässä tuli huomattua sekin että kun jostain syystä jo opittu tapa menee pieleen niin aina kannattaa palata ihan alkuun ja aloittaa opetettava paloina uudelleen.
Palohälyttimenkin Toivo ilmaisee jo hieman nopeammin,välillä se tuppasi hälyttimen soidessa ensin venytellä antaumuksella,sitten hiukan haukoitella ja muutamia sekuntteja käyttää siihenkin että tuijotti minua pitääkö hänen kenties tehdä jotain..hmph. Miia käydessään kokeili onko hälyttimen ääni liian kova vaikka se onkin sohvatyynyn takana mutta ei se ollut joten tuskin äänikään haittasi ilmoittamista. Mikä'lie hetken paussi ollutkaan sillä nyt Toivo kertoo äänestä ihan mukiinmenevästi.
Iltaisin on tullut jo tavaksi että Toivo vetää minun jaloista sukat ja housut ja nostaa ne myös syliin. Ei tarvitse enää edes naksutella kun riittää pelkkä innostunut Hyvä-sana ja nami perään. Sehän suorastaan juoksee vessaan kun iltaisin sinne menen,taitaa siis olla ihan mukavaa puuhaa sille moinen auttaminen.
Helpoimpien tavaroiden nostelu lattialta ja maasta käteen sujuu mukavasti mutta avaimet ja muut vastaavat metalliset/hankalat esineet on työn takana edelleenkin. Ottaa kyllä suuhun mutta joko tiputtaa heti lattialle takaisin tai heittelee pitkin lattioita .. noh,tässäkin vaan treeniä treeniä ja pikkupaloina opetellaan.
Chicosta ja Toivosta on tullut ihan Ylimmät Ystävykset ja sanoisinko että ihankuin veljekset..väliin nahistellaan (tietty leikkimielisesti)paljon ja väliin nukutaan vierekkäin

Päivittäin ne monta x nujuaavat keskenään ja aina Toivo menee itse makuuasentoon että Chicon on helpompi vimmata sen kanssa.Ja voi että Tohveli nauttii kun PieniTirppa sitä nutuuttaa,Toivo menee ihan selälleen koivet ylöspäin ja kurkku paljaaksi että kakara voi repiä ja raastaa ja äristä ja öristä
. Joskus Toivo menee sohvalle makaamaan kun haluaa olla rauhassa ipanalta mutta kappas vaan kun tuo chihu on sportti-mallia eli mahoton loikkimaan niin sehän loikkii ja samalla näykkii Toivon tassuja..Chico saa hepuleita myös ja silloin se paimentaa Toivon että kanit ja pöydän ja vaikka mitä ympyrää juosten ja sitten sinkoillaan huoneesta toiseen ja välillä törmätään Toivon jalkoihin ja nurin hupsista keikkaa ja taas hepulia eteenpäin.. Chico on innokas lenkkeilemään,se jaksaa hyvin mukana parinkin kilsan lenkin( joskus se asettuu välillä jalkoihin ja se on merkkinä että nyt syliin,pitää pienten jalkojen saada huilia välillä),tosin säällä on oma vaikutuksensa.. vesisadetta se inhoaa yli kaiken. Ja oma tapansa sille on tullut kun uloslähtöä tehdään :D. Kun alan pukemaan,Chico kipittää petran huoneen ovelle ja istahtaa ja selvästi miettii. sitten kun alan kenkiä laittaa jalkaan,se kipittää pedilleen nurkan taakse ja sieltä kurkistaa tulenko hakemaan häntä..sitten kun menen hakemaan (otin mukaan ulos tahi en)niin se painaa pään alas ja pyllyn ylös ja anelee piipittäen "älä ota minua pientä poloista mukaan,siellä sataa kuitenkin!!"-ilmeellä ja aina tuo jaksaa naurattaa. Kaatosateilla en ota sitä lenkille mukaan,silloin saaPetra itse käyttää koiransa pissillä mutta 1-2 x päivässä Chico kulkee meidän mukana lyhyimmillä lenkeillä.
Mukava pirpanaa muutoin mukana lenkillä pitää mutta niissä kaksi pientä hankaluutta..Toivo on alkanut vetämään kun tirppa on mukana. Kuonopanta auttaa asiaan mutta naksuttelu ja namittelu tullut vahvasti takaisin noihin yhteislenkkeihin..ja toinen hankaluus se että ihmiset tuppaa lupaa kysymättä tulla silittelemään ja paijailemaan pientä valkeaa..Samalla myös Toivo tahtonut oman osuutensa paijailuista ja siitäpä seurasi Toivon sähläily mikä saatiin hyvin jo kuriin.. Toivolla onkin yleensä (aina milloin muistan)Koulutus-liivit päällä että ihmiset edes sen jättäisi rauhaan. Ja useimmiten kävelenkin eteenpäin reippaasti ottamatta katsekontakteja vastaantuleviin niin silloin suurin osa vain ohimennen hihkaisee jotain Söpöstä koirasta..
Chico sai itselleen kylmiä ilmoja varten villapuseron ja ensimmäinen kerta kun sen päälleen sai,aiheutti hirmuisen neliraajahalvauksen! Chico kellahti selälleen tassut ojossa ja hyvä kun päätä uskalsi liikuttaa!

Silmät suureni teevadin kokoiseksi kun alkoi armoton naurunräkätys mutta onneksi tämä halvauskohtaus parani kertaheitolla nameilla joten se ei ollutkaan pysyvää.. Hetki käveltiin sisällä pusero päällä namien kanustamana ja kun ulos päästiin ja siellä hetken käveli jalat harallaan niin tottuhan se jo siihen puseroon ja nyt ei ole enää "kohtauksia" kun ipana puetaan. Se tosin puetaan ulos harvoin,silloin kun on selkeästi kylmää,tuulista tahi mittarissa lähellä nollaa. Pari hauvakoon manttelia sille on tulollaan,tossujakin kait pitää talven pakkasille miettiä...
Toivon kanssa käytiin pari x taasen Kaverikoira-vierailulla. Palvelutalolle tein vaan sen virheen että Toivo ehti ennen käyntiä pari tuntia hillua ja juosta kavereidensa Leksan ja Raimon kanssa ja siitähän seurasi väsyminen..ja tää sitten viis veisas mummoista ja papoista,kävi kyllä pikaseen vieressä rapsuteltavana mutta ei ollut ollenkaan sellainen että jämähti siihen siliteltäväksi vaan selkeästi oli ihan väsynyt ja ajatukset varmaan kotipedillä :). Empä toista kertaa tee samaa erhettä eli ei aktivointia ennen Kaverikoira-käyntiä.. Toisella kertaa oltiin tutulla Palvelutalolla ja siellä oli tutut asukkaat ja häntä heiluen ja naama hymyssä Toivo kiersi asukkaita läpi. Ja ensimmäisen kerran Toivo oli kosketusetäisyydellä niinkin ison (ts.korkean) koiran kanssa kun Venäjän vinttikoiran. On muuten läheltä katsottunakin upean näköinen ilmestys ! Selvästi Toivo alkuun hiukan arasteli VanhaaRouvaa mutta siinä samalla kun oli rapsuteltavana niin äkkiä se tottui siihen.
Eilen Toivo täytti 2-vuotta ja kakkua ei poloinen saanut mutta sai herkutella sitten hevosen luulla. Tosin koirat järsii niitä oikeastaan joka päivä( väliin poikkeuksina ehkä 3-4pv paussi) joten ei kai se sen kummempi herkkuhetki ollut..
Kommentit